Luotettava kotipalvelu apuna arjessa


Vanhuspalvelut

Tiedämme sen, että koti on merkityksellinen paikka, ja siksi haluamme mahdollistaa siellä elämisen mahdollisimman pitkään. Kotipalvelumme kattaa laajasti kaiken sen, missä ikääntynyt voi kotona ja kodin ulkopuolella apua  tarvita. Autamme kaikissa tarvittavissa toiminnoissa, jotta elämä olisi mahdollisimman turvallista ja mielekästä. Olemme aina tavoitettavissa, etsitpä sitten kokopäiväistä huolenpitoa tai apua ikääntyville vanhemmille muutamaksi tunniksi viikossa.

Meille on tärkeää, että asiakas voi hyvin. Siksi kiireettömyys on yksi tärkeimmistä työkaluistamme inhimillisyyden ja luotettavuuden rinnalla. Meillä ei ole suurta vaihtelevuutta hoitajissa, joten saat tutut hoitajat joka käynnille. Hoitajamme ovat tarkoin valikoituja, luotettavia ja kattavan koulutuksen läpikäyneitä.

Ota yhteyttä ja pyydä meidät maksuttomalle kotikäynnille, niin voimme suunnitella toiveidesi ja tarpeidesi mukaisen palvelukokonaisuuden.

Kaikki palvelumme ovat kotitalousvähennyskelpoisia. Tämä tarkoittaa sitä, että ostetut palvelut voi hyödyntää verotuksessa, jolloin palveluiden hinta puolittuu.

Kuulumme myös yksityisten sosiaalipalveluiden tuottajien rekisteriin, joten voimme myydä palvelut arvonlisäverottomina niille, jotka ovat siihen oikeutettuja.

Monipuolista tukea kotiin ja sen ulkopuolelle

palveluitamme ovat mm.

 

Lääkehoito:

          lääkkeiden hakeminen apteekista tai siinä auttaminen

          lääkkeiden jakaminen dosettiin

          lääkkeenoton seuranta

          ihonalaiset pistokset kuten insuliini

          verensokerin ja verenpaineen mittaus

 

Ravitsemushoito:

          aterian suunnitteleminen ja valmistaminen

          ruoan tarjoaminen

          nesteytyksen turvaaminen

          ruokapöydän kattaminen, astioiden korjaaminen ja keittiön siistiminen

          kauppalistan suunnittelu ja tavaroiden haku kaupasta

 

Henkilökohtainen hygienia:

          aamu- ja iltatoimissa avustaminen

          siistiytyminen

          suihkuapu

          apu vaatteiden valinnassa ja vaihdossa

          petivaatteiden vaihto

          pyykinpesu


Kodin hoito:

          kodin ylläpitosiivous

          silittäminen

          kaappien siivoaminen ja järjestäminen

          sängyn petaaminen

          ikkunanpesut

          tiskaaminen ja roskien vienti

 

Liikkuminen: 

          asiointiapu

          ulkoilu

          arkikuntoutus kuten kotijumppa

 

Aktiviteetit:

          muisti- ja viriketoiminta, kortti- ja muistipelien pelaaminen

          seuraa yhdessäoloon ja keskusteluihin

         lukemisessa avustaminen

          avustaminen viihdeaktiviteeteissa kuten konserttiin meneminen

 

Soita meille ja kysy lisää!